585 kulta eli 14 karaatin kulta

585 kulta on toiselta nimeltään 14 karaatin kultaa. Se sanoo tavalliselle kansalaiselle huomattavasti enemmän kuin 585 kulta. Tämä on yksi yleisimmistä kultapitoisuuksista esimerkiksi koruissa ja muissa kultaesineissä. 14 karaatin kullan nimi tulee siitä, että kulta sisältää 58,5 % kultaa. Siinä päästään siis jo sellaisiin lukemiin, että esimerkiksi kullan väri on selvempi. 14 karaatista lähtien kullankeltainen väri voidaan saada esille kultaesineisiin. Juuri tämä on se syy, miksi suurin osa koruista on 14 karaatin kultaa. Se on alhaisin karaattipitoisuus, jolloin kulta saadaan näyttämään kullalta. Samaan aikaan se kuitenkin maksaa huomattavasti vähemmän kuin korkeampien kultapitoisuuksien esineet.

Jos 14 karaatin kultaa verrataan korkeampiin kultapitoisuuksiin, kuten 18 karaattia tai 24 karaattia, voidaan huomata 14 karaatin seoksen olevan kovempaa. Se kestääkin paremmin käyttöä kuin mikään muu kultaseoksista. Tämä on myös yksi niistä syistä, miksi juuri 14 karaatin kultaa suositaan koruissa ja muissa kultaesineissä. Varsinkin ohuiden kaulaketjujen kohdalla eron voi huomata hyvin. 14 karaatin kultaa oleva ketju kestää hyvin jopa vuosikymmenten ajan. Korkeampia kultapitoisuuksia olevat ketjut sen sijaan saattavat katketa herkästi. Koska kuluttajat toivovat kultaesineidensä kestävän käyttöä, valitaan sen vuoksi usein juuri 14 karaatin kultaa oleva esine.

Osta ainoastaan aitoa kultaa

Korukaupassa tai muuten kultaesineitä ostettaessa tulee olla tarkkana tuotteen leiman kanssa. Kaikista aitoa kultaa sisältävistä tuotteista löytyy aina leima. Sitä kutsutaan viralliseksi kultaleimaksi. Leimassa voidaan ilmoittaa joko esineen karaattimäärä tai kultapitoisuus. Karaattimäärä on siis maksimissaan 24 ja pitoisuusleima maksimissaan 999. 14 karaatin kullan kohdalla karaattileimassa lukee 14 ja pitoisuusleimassa 585. Tästä voi tunnistaa sen, minkä verran kultaa mikäkin esine sisältää.

Monesti esineestä löytyy myös valmistajan leima. Sen avulla voidaan todentaa esineen alkuperä ja mahdollisesti myös vuosiluku. Tämä onkin tärkeää erityisesti vanhempien esineiden kohdalla, sillä jotkut vanhoista kultaesineistä ovat erittäin arvokkaita. Esineen kruunuleima taas tarkoittaa sitä, että esineen on todettu olevan puhdasta kultaa. Näiden kaikkien leimojen avulla ostajalle voidaan todentaa hänen ostavan aitoa kultaa.

Kultaesineitä ostettaessa kannattaakin aina pyrkiä löytämään leima. Jos sellaista ei löydy, ei esinettä kannata ostaa. Se ei silloin hyvin todennäköisesti ole aitoa kultaa. Suomessa lainsäädäntö määrittää sen, että kultaesineistä on löydyttävä leimat, jotka todentavat esineen aitouden ja toisaalta taas kertovat jotakin valmistajasta. Muissa maissa lainsäädäntö vaihtelee. Ulkomailta ostettujen kultatuotteiden kanssa onkin oltava tarkkana, sillä ne eivät välttämättä ole aina kultaa, vaikka kauppias niin väittäisikin.

14 karaatin kullan hinta

Kulta mielletään yleisesti ottaen arvokkaaksi materiaaliksi. Sellaista se onkin, sillä kullan hinta on kautta aikojen ollut kohtalaisen korkea. Sitä se on myös tänä päivänä. Kullan hinta ei oikeastaan notkahtele suuntaan tai toiseen, mikä tekee siitä myös hyvän sijoituskohteen. Toki 14 karaatin kullan hinta vaihtelee hieman kullan maailmanmarkkinahinnan mukaan. Maailmanmarkkinahinnassa puhutaan kuitenkin niin pienistä heilahduksista, että esimerkiksi kullan hinnan ei voida koskaan olettaa putoavan useita prosentteja.

Jos kultaesineitä ollaan myymässä, kannattaa myyjän tutustua kullan maailmanmarkkinahintaan. Sen avulla saa hyvän käsityksen siitä, millaista hintaa maailmalla pyydetään. Kultaa ei koskaan kannata myydä liian halvalla, sillä sen arvo tulee säilymään jatkossakin. Jos kultaa myydään suoraan sitä ostaville yrityksille, tulee yritysten välillä tehdä kilpailua. Jotkut yritykset maksavat huomattavasti enemmän kuin toiset. Pahimmillaan myyjä saattaakin menettää jopa satojen eurojen tulot, jos kultaesineet myy juuri sille kaikkein huonoiten tarjoavalle yritykselle.

Kulta rahaksi taantuman aikana

Koronahässäkän aiheuttaman taantuman seurauksena monet meistä huomaavat olevansa sen vaikutuksen alaisena ja alamme kehittää keinoja tienata lisärahaa. Yksi keinoista on muuttaa korut rahaksi, jolloin tarpeettomat korut ja muut kultaesineet myydään niitä ostaville firmoille. Firmat sitten sulattavat esineet ja myyvät ne eteenpäin. Tällöin esineestä käytetään nimitystä romukulta. Romukullasta taas valetaan kullalle uusi elämä uuden korun muodossa.

Jotkut ihmiset ovat onnekkaassa asemassa kun kokemamme taantuma ei heitä paljoa hetkauta! Marraskuussa 2011 Tokiolainen Kikinzoku jalokivikauppa asetti ikkunaansa tavallista koreamman ikkunasomistuksen. Somistus on niinkin erikoinen, että sen ympärille on asetettu vartija, joka vartioi tavallista arvokkaampaa ikkunasomistusta yötä päivää. Ikkunassa koreilee joulukuusi. Eikä mikä tahansa neulasia tiputteleva pölkky, vaan puhtaasta kullasta valmistettu 2,4 metriä korkea, 12 kiloa painava tekele. Kuusi kerää paljon ihailevia katseita ja tieto siitä on kiirinyt jo kauas. Se ei kuitenkaan ole myynnissä. Miksi sitten teettää tyyris kuusi vain tököttämään kaupan ikkunaan? Imagon vuoksi!

Elämme taantuman aikana, jolloin luksusmarkkinoilla tuotteiden arvot eivät laske vaan päinvastoin: jos omistaa arvokkaan tuotteen, viesti joka sen omistamisesta välittyy on usein sen omistajan mielestä hinnan arvoinen. Asia on kuitenkin eri kansalaisille, jotka eivät ole syntyneet kultalusikka suussa, vaan kokevat taantuman vaikutukset läheltä. Näissä tilanteissa lisärahan tienaaminen ei olisi pahitteeksi varsinkin Joulun lähestyessä, jolloin pyhien viettoon kuluu suuret summat rahaa. Harvat tuskin ottavat mallia Tokion kultakuusesta, mutta jopa pelkkä normaali havupuu, jouluateria, sekä joululahjat tulevat tyhjentämään monen kukkaron!

Tokion jalokivikaupan ikkunasomistusta katsottaessa, on vaikea uskoa, että kullan hinta on tällä hetkellä huipussaan. Näin asia kuitenkin on ja tilanteesta on hyvä ottaa hyöty irti, jos kotona lojuu tarpeettomia kultaesineitä, kuten rikkinäisiä koruja tai muita esineitä joita tiedät ettet enää tule käyttämään. Monet firmat mainostavat ”Ostetaan kultaa!” ja näitä yrityksiä on pilvin pimein suotuisten markkinaolosuhteiden takia. Liikkeitä on joko kauppakaduilla tai internetissä, jolloin firmat toimivat postin välityksellä. Postin kautta toimivat ostajat ostavat rikkinäiset korut sulatettavaksi, sulatettu kulta eli romukulta taas myydään eteenpäin. Kulta lähetetään heille vakuutetussa kirjekuoressa, jonka jälkeen esineet arvioidaan ja niistä suoritetaan maksu asiakkaan tilille.

Postin kautta toimivissa kullanostajissa on se hyvä puoli, että kullan myynti prosessi on erittäin vaivaton! Aikaa ja vaivaa ei tarvitse tuhlata kiikuttamalla koruja liikkeeseen paikan päälle, vaan kuori toimitetaan asiakkaalle kotiin ja esineet lähetetään vakuutetussa kuoressa arvioitavaksi. Sitten asiakas voi päättää hyväksyykö hän tarjotun summan koruista. Tällainen keino muuttaa kulta rahaksi on yleensä suositumpi ajan ja vaivan säästämiseksi ja vaikka prosessi saattaa kestää muutaman päivän, asiakkaat yleensä ovat valmiita mieluummin odottamaan muutaman päivän sen sijaan että stressaantuivat siitä. Näin jopa taantuman aikana on kehitetty uusia keinoja tehdä lisätienestiä!

Kuinka muuttaa kulta rahaksi?

Kun rahapula yllättää, yksi ensimmäisistä tienausmahdollisuuksista on muuttaa kultaesineitä rahaksi. Monella on varmasti vanhoja kultakoruja, joita ei enää käytä, tai joita ei ole ikinä pitänyt. Nykyään hopea käsitetään modernimpana koruissa ja kultakorujen käyttö on laskussa. Siispä mikä parempi idea, kuin vaihtaa nämä käyttämättömät esineet rahaksi!

Vaikka olisit kiireinen, etkä ehtisi menemään kultasepälle tai panttilainaamoon myymään kultakorujasi, voit käyttää postin kautta toimivia romukultaa ostavia yrityksiä, kuten Posti Kultaa. Heissä hyvä puoli on, että koko kullanlähetysprosessi on ilmainen. He lähettävät kotiin valmiiksi maksetun ja vakuutetun kirjekuoren, jossa sitten lähettää esineet tutkittavaksi. Kun kulta on arvioitu, siitä maksetaan rahaa nopeasti tilille!

Korun kultapitoisuutta eli sen karaattimäärää tutkitaan erilaisin menetelmin laboratoriossa sen arvon määrittämiseksi. Mikään kultakoruhan ei voi olla täyttä kultaa, sillä muuten esine olisi liian pehmeä käyttöesineeksi. Siksi siihen on juotettu joukkoon muita metalleja, jotka ovat vähäarvoisempia. Esineitä tutkimalla saadaan siis selville, mikä osa on kultaa ja mikä muuta metallia.

Kullan myynti on helppo ja nopea tapa saada lisärahaa, varsinkin jos esineitä on vuosien mittaan kertynyt piirongin laatikoiden pohjalle virumaan. Esineet voisi pistää parempaankin käyttöön! Varsinkin nyt, kun Joulu lähestyy ja rahaa kuluu huomaamatta jouluvalmisteluihin, lisätienesti ei olisi pahitteeksi. Rahalla voisi ostaa lapsille vaikkapa joululahjaksi juuri sen lelun, mitä he ovat hinkuneet viikkotolkulla!

Entä jos sinulla on aarrearkullinen kultaa, mutta et ole varma, ostiko miehesi ne Timanttisilta vai Tiimarista? Korustahan on vaikea tietää, onko se kultaa vai ei paljaalla silmällä. Onneksi on magneettitesti! Jos magneetti vetää korua puoleensa, saattaa aviomies olla puhuttelussa, sillä esine ei voi olla kultaa. Eri asia kylläkin on jos koru on kullattu. Tämähän tarkoittaa, että esineen päällä on kyllä kerros oikeaa kultaa, mutta sen määrä on erittäin vähäinen. Joskus se voi olla niinkin vähäinen, että se on lähes arvoton.

Tämä on yksi syy, minkä takia varsinkin ulkomailta koruja ostaessa täytyy olla valppaana. Jos turkkilaisen basaarin myyjään luottaa sokeasti ja ostaa kultaisen rannerenkaan vain koska se on oikean näköinen, voi pettyä todella pahasti. Kotiin palattua ja asian huomattua nimittäin on paha alkaa muistelemaan paikan tai myyjän nimeä, tai vaatimaan hyvitystä. Siksi on hyvä tietää myöskin, että kultakoruissa pitäisi olla merkki sen karaattimäärästä…jos se esimerkiksi on 14 karaatin kultaa, leimassa tulisi lukea 583, joka tarkoittaa, että esineen kultapitoisuus on 58.33%. Yleensä leima löytyy jostakin kohdasta, mikä ei ole näkyvillä, kuten sormuksen sisäpinnasta tai rannerenkaan lukon kyljestä.

Kun nämä muutamat asiat ovat tiedossa, on kullan osto, sekä kullan myynti helpompaa. Toki on vaikea arvuutella paljonko tarkalleen tarpeettomasta kultaisesta kaulaketjusta saa, mutta siksi onkin hyvä joko viedä tai lähettää koru arvioitavaksi. Kun saat tietää millaista summaa korusta maksetaan, voit päättää onko hinta ehkapä korun tunnearvon veroinen. Esineen tunnearvohan ei ole mitattavissa, mutta jos tiedät, ettet tule käyttämään joitakin tällaisista esineistäsi, ehkäpä voisit myydä sen ja ostaa jonkin upeamman korun tilalle?

Mieti kuitenkin tarkasti, ennen kuin myyt korusi. Ne nimittäin usein ostetaan romukultana, joka valitettavasti tarkoittaa, että kyseisen korun elämänkaari loppuu sen sulatukseen. Kaunis ajatus on kuitekin, että tarpeettomana sulatetusta kultaesineestä voi syntyä jotakin yhtä tarpeellista, kuin uuden vihkiparin sormukset, jolloin sulatettu kulta saa uuden elämän.